Muistatteko viktoriaanisen ristikkoruudun, ohjeen jonka Koukuttamo julkaisi muutamia viikkoja sitten? Ihmeissäni seurasin miten Facebookin virkkausryhmässä nopeat ja taitavat tekijät loihtivat ruuduista koottuja peittoja alta aikayksikön.  Mietin, josko ryhtyisin samanlaiseen projektiin (olihan minullakin jo kokonaista kaksi ruutua valmiina!), mutta muut ideat ja innostuksen kohteet puskivat jo päälle ja päädyin vähän pienempään projektiin. Niinpä virkkasin vielä kaksi ristikkoruutua lisää, sekä yhden samankokoisen neliön. Yhdistin palat, virkkasin kahvat ja leikkasin vanhasta pyyhkeestä froteeta vuoriksi. Mitä paloistani siis syntyi? Saunakassi!

Saunakassi on tarpeen etenkin kesämökillä. Siinä voi kuljettaa kaikki kylpemisessä ja kylpemisen jälkeen tarvittavat putelit ja purnukat rantasaunalle. Hiusharjat, kosteusvoiteet, hoitoaineet ja sen sellaiset. Aikaisemmin pakkasin kyseiset tykötarpeet kylpytakin suuriin taskuihin, mutta tästedes lompsin pihan poikki vähän tyylikkäämpänä uutta saunakassiani heilutellen.

Virktoriaanisen ristikkoruudun koko on n. 16 x 16 cm, ohje löytyy sivuston täältä. Lankana käytin puuvillaista Cataniaa.