
Olen jo vuosia ollut ihastunut Tanskaan, tanskalaiseen designiin ja tanskalaisiin ihmisiin. Tykästyminen on edennyt niin pitkälle että olen jopa opiskellut tanskan kieltä jo useamman vuoden ajan. Tässä kohtaa tanskaintoiluni yleensä ylittää kuulijan käsityskyvyn (luultavasti muutama lukijakin kohottelee jo kulmiaan), joten selitykseksi kerron että puolisollani on Tanskassa perhesiteitä, ja sitä myöten meillä on siellä myös paljon ystäviä. Er det ikke dejligt!?
Lienee siis ihan luonnollista että olen kääntänyt katseeni myös tanskalaisiin neulesuunnittelijoihin, kuten Mette Wendelboe Okkels’iin, jonka toiminimi PetiteKnit on saavuttanut suuren suosion. PetiteKnitin suunnittelema on siis tämäkin villatakki, Ingen Dikkedarer Cardigan eli No Frills Cardigan. Suomeksi nimen voisi kääntää vaikkapa Villatakki ilman turhia koristuksia.


Neuloin villatakin koossa M, vaikka tavoittelin enemmän L-koon mittoja. Kokemus on opettanut että rennon käsialani takia ja viimeisen kastelun jälkeen, kaikki valmistuneet neuleeni ovat aina piirun verran isompia kuin suunnittelin (ja kyllä, neulon aina mallitilkun ja kastelenkin sen kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti), joten valitsen aina yhtä kokoa pienemmän version ohjeesta kuin mihin oikeasti pyrin.

Lankana työssä oli Koukuttamon Hehku Singles värissä Denim (100g=400m), sitä neulottiin yhdessä Mohair by Canard’n Brushed Lacen kanssa (25g=210m), väri 3002. (Mohair by Canard on muuten tanskalainen yritys!) Käytin samanlaista merino-silkki/mohair -yhdistelmää viimekesäisessä, keltaisessa Notice Spring-villatakissani, ja yhdistelmä on ihanan pehmeä ja ylellinen. Lankaa kului 1520 metriä kutakin, eli Hehkua noin 380g ja mohairia 180g.
Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen! Villatakkini toimii loistavasti niin farkkujen kuin muodollisempienkin asujen kanssa, ja tuskin maltan odottaa kesää jolloin saan käyttää kaunista villatakkiani päällyvaatteena viileinä kesäiltoina. Ihanaa hyggeilyä on siis luvassa!