Talvi on ihanaa aikaa himoneulojalle. Pehmoiset ja lämpimät materiaalit innostavat tarttumaan erilaisiin talviprojekteihin; huiveihin, pipoihin ja villapuseroihin. Tänä talvena ovat Etelä-Suomen kelit tosin suosineet lähinnä vesihiihtoa, mutta sehän ei himoneulojan tahtia haittaa. Niinpä olen minäkin pitkin talvea maanisesti neulonut, lähinnä perheelle ja sukulaisille, kaikkea pientä ja lämmintä, muutama suurempikin työ on päässyt hyvään vauhtiin. Mutta yksi on vielä vaille omaa talvineulettaan: sydänystävä! Ja sydänystävällä tarkoitan tietenkin perheemme suloista koiraa, pientä sileäkarvaista portugalin podengoamme, Lilyä.

Lily ei ole perusolemukseltaan mikään sohvaperuna, vaan aktiivinen, alunperin metsästyskäyttöön tarkoitettu menijä. Valitettavasti neidillä ei ole Suomen ilmastoon sopivaa turkkivarustusta, joten siinä yritän vähän autella. Tämänkertaista villapuseroa koristaa selän kelttiläispalmikko, ja väri on tyttömäisen pinkki.

Lankana käytin kaksinkertaista Langin Fantomasta, josta neulottuna villiksen voi heittää huoletta pesukoneeseen. Ohje on melko yksinkertainen, pääosin suljettuna neuleena työstettävä. Aloitetaan siis poolokauluksesta, jonka jälkeen työtä vähän levennetään silmukoita lisäämällä. (Poolokauluksen jälkeen voi langankierroilla luoda kaulan kohdalle reiät esim. kuminauhaa varten, näin neule ei valu koiran hartioita pitkin alaspäin jos vartalo on kovin puikulamainen. Meidän neuleessa on tehty näin.) Joustinneule toimii koirien villiksissä hyvin. Jalkojen aukkoja varten selkä- ja vatsapuolta työstetään hetki erikseen tasona, ja vatsan alle tulevaan suikaleeseen neulotaan vähän enemmän kerroksia kuin vastaavan kohdan selkäpuolelle, näin koiran rinnan syvyys mahtuu puseroon. Sitten silmukat yhdistetään taas samoille puikoille ja jatketaan suljettuna neuleena kunnes on aika neuloa alaselän pituus hännäntyveen saakka. Lilyn pusero ulotuu vatsan puolelta ihan nivusiin asti, mutta uroskoirille näin pitkää alaosaa ei tietenkään kannata neuloa! Mikäli haluaa, voi villapuseroon neuloa vielä pienet hihat, näin kylmä ei pääse ihan niin vapaasti kainaloita viilentämään. Ja koska koirat, niinkuin ihmisetkin, ovat vartaloltaan kovin erilaisia, neuvoisin mitoittamaan koiran neuleet aina oman koiran mittojen mukaan. Tärkeitä mittoja ovat kaulanympärys, rinnanympärys ja selän pituus. Kokeilemalla ja sovittamalla pääset parhaaseen lopputulokseen.