Talvi, tai ainakin huurteisen kylmät aamut, ovat tehneet tuloaan Koukuttamon leveysasteille. Vielä emme kuitenkaan ole kaivaneet kaapeista paksuimpia villalapasia –ne säästetään tosipakkasille– vaan puskemme eteenpäin kohti talvea rannikkaiden lämmittäminä. Rannikkaat ovat siitä kätevät että ne käyvät sekä ulkoiluun että sisällä käytettäviksi, monet toimistossa päätetyötä tekevät tai sohvannurkassa neulovat kun tuntevat viilentyneet kelit palelevissa ranteissaan ja kylmissä sormissaan.

Näiden rannikkaiden malli on superhelppo, ja jippona on aukko peukalolle. Jos mielit samanlaisia, tee näin: Luo 3,5:n sukkapuikoille 40 silmukkaa. Neulo 2o 2n -joustinneuletta noin 2 cm. Tämän jälkeen rannikkaan kämmenpuolella jatketaan jousinneuletta 18:lla joustinneuleen silmukalla (alkaen ja päättyen kahteen nurjaan silmukkaan), lopuilla 22:lla silmukalla neulotaan oikein. Kun tulet peukaloaukon kohdalle (n. 13 cm alusta mitattuna), neulo edestakaisin tasona 13 kerrosta, oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin. Tämän jälkeen, työn oikeanpuoleisella kerroksella, jatka rannikkaan neulomista suljettuna neuleena. Neulo vielä noin 1,5 cm vakiintunutta kuviota, jonka jälkeen neulo 2 cm aloituksesta tuttua joustinneuletta. Päättele silmukat. Toisen käden rannikas neulotaan peilikuviona.

Lankana meidän rannikkaissamme on käytetty Koukuttamon uutta, käsinvärjättyä villasekoitelankaa. Väri on Tuttifrutti, ihana iloittelu pinkin sävyistä oransseihin ja takaisin. Langan neuletiheys kymmenelle sentille on 22 s ja 30 krs, ja sen juoksevuus on 225 m/100 g. Rannikkaisiin lankaa kului 41 g.