
Ihana ystäväni valmistui joogaopettajaksi, joten tietenkin neuloin hänelle valmistujaislahjaksi joogasukat. Etsiskelin ohjetta netistä, mutta en ehtinyt tai jaksanut ruveta tutkimaan tarkemmin englanninkielisiä ohjeita, joten päädyin tekemään sukat omasta päästä kuvien perusteella. Ja näistä tulikin paitsi tosi kivat, niin myös äärettömän yksinkertaiset. Sukat saivatkin sen vuoksi nimekseen Simppelit jooga-sukat. Joogasukkien teko sopii hyvin neulojille, jotka arastelevat kantapään tekoa. Näissä sukissahan sitä ei ole. Myöskään kärkikavennuksista ei tarvitse huolehtia, sillä sukat päättyvät päkiän tienoille. Tämä sen vuoksi etteivät sukat olisi liukkaat joogatessa. Yksinkertaisesti päättelin silmukat niiltä puikoilta, joilla normaalisti oltaisiin neulottu kantapää ja lisäsin seuraavalla kierroksella vastaavan määrän silmukoita ja jatkoin ainaoikein neuletta kunnes sukka oli sopivan mittainen. Tässä vielä kiinnostuneille tarkempi jooga-sukkien ohje.
Jooga-sukkien langan on syytä olla aika ohutta. Minä käytin Malabrigon Sockia, joka on ollut todella riittoisaa. Olen tehnyt siitä joogasukkien lisäksi Kukka-kämmekkäät ja lankaa on vielä pieni kerä jäljellä. Siitä olen suunnitellut tekeväni pienen kolmiohuivin, joten jatkoa vielä seuraa.
