Minulla on ollut pitkän tähtäimen projektina torkkupeitto, jonka nyt vihdoinkin sain valmiiksi. Sain upotettua peittoon todella ison määrän vanhoja jämälankoja. Vanhimmat langat olivat varmaankin jostain 90-luvun alkupuolelta (joo, en heitä mitään pois…). Yhden ainokaisen kerän jouduin peittoa varten hankkimaan, sillä halusin, että vaaleanpunainen väri toistuu koko peiton matkalta. Peittoon upposi tosiaan ties mitä pieniä kerän loppuja langan paksuudesta tai laadusta riippumatta. Ohuimmat langat neuloin peittoon kaksinkertaisena. Mallin peittoon löysin ihanien norjalaisten joulupallomiesten Arnen ja Carloksen kirjasta ”Neulo kesä kotiisi”. Tosin minusta peitto on enemmän talvinen kuin kesäinen. Tai ehkä minun jämälankavarastoni oli talvinen värimaailmaltaan. Torkkupeitto on helppo neulottava, mutta siinä mielessä työläs, että se rupeaa jossain vaiheessa painamaan melko paljon. Mutta kiva ja lämmin oli röhnöttää sohvalla valmistuvan torkkupeiton alla samalla peittoa neuloen. Peitto koostuu ohuista raidoista, joten kannattaa neuloa värin vaihtuessa langanpätkät saman tien peittoon ”sisään”. Itse en tätä tajunnut ennen kuin Nora vinkkasi asiasta. Ja siinä vaiheessa olinkin neulonut peitosta jo lähes puolet, joten pääteltävää riitti.